lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kyläläisten maastopäivä Angelniemellä


Lauantaina kokoonnuimme jälleen Meri-Halikon koulun pihalle. Tällä kertaa muinaisuudesta kiinnostunut inventointiporukka koostui Angelniemen kyläyhdistyksen jäsenistä ja kyläläisistä sekä kauempaakin tulleista. Mukana oli myös koululaisia, jotka eivät olleet malttaneet jäädä tältäkään päivältä pois.

Koulun pihalla teimme suunnitelman, jonka mukaan kuljemme yhdessä porukassa ja tarkastamme Joukon kartalle paikallistamia mielenkiintoisia alueita. Päivän ohjelmassa oli mm. myllynpaikka sekä varhaiskivikautisia muinaisranta-alueita sekä kaksi kiviröykkiökohdetta, jotka olimme saaneet tietoon aiemmin järjestetyssä kyläyhdistyksen infotilaisuudessa.

Pitkä autoletka lähti pölyävää hiekkatietä, kohti metsien siimeksessä, purojen rannoilla ja peltojen reunoilla väikkyviä, mielikuvissamme jo näkyviä muinaisjäännöksiä.

Puro ja mylly

Saavuimme ensimmäiseen kohteeseen, jossa on 1700-1800 -luvulla ollut puromylly. Parinkymmenen hengen joukko jalkautui puronvarteen ja aloimme innokkaan etsimisen. Paikalta löytyikin purouoman lisäksi kaksi mahdollista myllynpaikkaa, joissa vaikutti siltä, että ihminen oli kaivanut oikaisu-uoman myllyä varten. Mutta mitään varsinaista todistetta myllystä emme pystyneet löytämään. Mukana oli myös metallinpaljastinharrastajia, jotka onnistuivat löytämään muutamia sepän takomia nauloja puron varresta.






Kiviöröykkiö ja rakka

Myllyn paikan tarkastuksen jälkeen ryhmä jakaantui kahtia kun osa porukasta suuntasi Majalan mäkialueelle. Toisella porukalla lähdimme kohti läheisen kallion lakea etsimään kiviröykkiötä. Oppaanamme toimiva kyläläinen oli löytänyt röykkiön noin kaksi vuosikymmentä sitten metsästysretkellään. Kuljimme metsässä jonkun matkaa, kunnes edessämme nousi pystysuora ylittämätön kallioseinä. "Tuon päällä se on", tuumi oppaamme. Kiersimme hieman vasemmalle ja pääsimme hikisinä puhkuen kallion laelle, joka olikin melko laaja. Päätimme hieman hajaantua ja etsiskellä aluetta ristiin rastiin. Meni tovi ja toinenkin eikä mitään tuntunut löytyvän. Alue oli muutamassa vuosikymmenessä muuttunut puuston osalta niin, että maiseman muistelu oli vaikeaa. Lopulta kaukaa kuului kuitenkin hihkuntaa: "se on täällä, se on täällä". Etsintäpartion kaksi nuorimmaista olivat löytäneet ns. pirunpellon, eli jääkauden jälkeensä jättämän kivikon, joka oli lakialueen tuntumassa, luoteisrinteellä. Kivikkoon oli kaivettu ns. rakkakuoppia kaksi kappaletta. Ne olivat sammalen ja jäkälän peittämiä, eli niissä olevia kiviä ei ollut liikuteltu pitkään aikaan. Kyseessä on ihmisen kivikkoon kaivamat kuopat, joissa yhden teorian mukaan on säilytetty esim. lihaa tai muita ruoka-aineita. Vastaavia kuoppia tunnetaan etelästä Lappia myöten. Niitä on vaikea ajoittaa, mutta oletetaan, että metsästäjät ovat tehneet ja käyttäneet niitä kivikaudelta lähtien. Oppaamme mukaan tämä kivikasa ei kuitenkaan ollut se, mitä hän oli tarkoittanut, joten se varsinainen röykkiö jäi vielä löytymättä.






Kalliometsä oli myös luonnon monimuotoisuudeltaan rikas. Runsaat naavakasvustot  ilmentävät vanhan metsän vakaata ja saasteetonta pienilmastoa.

Vanha rajakivi

Majalan mäkialueella piti vanhojen karttojen perusteella olla ainakin rajapiste, mahdollisesti tielinjaus sekä yksi hiekkakuoppa. A. M. Tallgren kirjoitti, että kulkiessaan tällä suunnalla hän oli havainnut erään kuopan seinämässä tulisijan jäännöksiä. Valitettavasti vain tarkka paikka jäi häneltä mainitsematta. Ensivaikutelma oli, että maasto oli niin risukkoista, että kunnollisia havaintoja voisi olla vaikea tehdä. Mutta mäen laella maisema aukesi ja eteläpuolinen osa oli kaunista avointa mäntymetsää, jossa maaperä oli hiekkaa – vieläpä etelärinnettä muinaissalmen rannalla, mikä herätti toiveet kivikautisen asutuksen löytymisestä. Vaikka avoimia maastonkohtia, tuulenkaatoja, tien piennarta ja hiekkakuoppien seinämiä tarkasteltiin, merkit asutuksesta jäivät löytymättä. Sen sijaan pitäjänkartalla näkynyt rajapiste oli siellä, missä sen pitikin. Se on kartan mukaan edelleenkin nykyrajojen leikkauspisteessä ja paikalle oli tehty rajamerkki, johon liittyi kolme lyhyttä, rajojen suuntaa osoittavaa kiviriviä.

Arkeologi Jouko Pukkila tarkistaa rajapyykin sijaintia. Rajapyykki on siinä, missä sen pitääkin.

Hiekkainen muinaisranta

Päivän lopuksi kuljimme kaikki yhdessä varhaiskivikautisen muinaisen merensalmen rantavyöhykettä ja tarkastelimme alueita, joilla oli hiekkamaata. Tällaiset alueet olivat kivikauden ihmisten suosimia asuinpaikkoja: meren ranta, jossa oli mukava kuiva hiekkamaa asustella ja saaliit sekä saalistusalueet käden ulottuvilla.

Ensimmäisestä kohteesta onnistuimme löytämään hiekkaisesta tienpenkasta muutamia palaneita kiviä. Ne voivat viitata siihen, että paikalta voisi löytyä lisääkin kivikauden ihmisen merkkejä, mutta ihan läheltä emme niitä onnistuneet löytämään.

Perillä! Aikamatka kivikauteen...

Viimeisessä paikassa tärppäsi. Kyseinen paikka on ollut kahden merensalmen risteyksessä noin 7000 vuotta sitten. Paikalla on ollut suhteellisen kapea salmen suu, joka olisi ollut helppo sulkea esimerkiksi pyydyksin. Vallan mainio asuinpaikkaehdokas siis. Aloitimme etsimisen silmäilemällä paikalla olevan vanhan ja enimmäkseen sammalreunaisen hiekkakuopan törmiä. Kohta jo löytyi ensimmäisen kvartsi-iskos, sitten löytyi toinen ja läheltä kolmaskin. Lisäksi hiekkakuopan reunoilta löytyi palaneita kiviä. Nämä olivat selvät merkit siitä, että paikalla on ollut kivikaudella asuin- tai leiripaikka. Olimme onnistuneet löytämään Angelniemen ensimmäisen tunnetun kivikautisen asuinpaikan. Uusi lehti esihistoriaan tuli kirjoitettavaksi. Mahtava tunne valtasi mielet.

Arkeologille mukavinta oli ehkä se, että Joukon tekemät muinaisrantamallinnokset olivat osoittautuneet paikkansa pitäviksi ja erinomaisiksi työkaluiksi muinaisimpien asuinpaikkojen etsimisen suhteen.

Hiekkakuopan reunalta löytyy palaneita kiviä sekä  kvartsi-iskoksia.


Pieniä röykkiöitä

Päivä ei kuitenkaan ollut vielä pulkassa. Köröttelimme vielä tarkastamaan yhden paikan, jossa oppaanamme toimi paikalla asuva henkilö. Kävelimme pellon reunaa, jonka toisella puolella oli sattumoisin ensimmäisenä inventointipäivänämme löytyneet myllynjäännökset ja kallio, jonka laelta olimme löytäneet varhaispronssikautisen hautaröykkiön.

Ympyrä alkoi sulkeutua. Saavuimme paikkaan, jossa sankan kuusimetsän reunassa oli kaksi hyvin ladottua, sammalen peittämää kiviröykkiötä. Ne olivat kooltaan alle kaksi metrisiä ja hautaröykkiöiksi ehkä pieniä. Mahdollisesti kyseessä on vanha kaskialue ja kivikasat liittyisivät alueen raivaustyöhön. Röykkiöt ovat melko lähellä pellon reunaa, mutta kuitenkin niin kaukana siitä, että kiviä ei kuitenkaan ole pellolta tuotu. Saimme lisäksi kuulla, että viereisen mäen laella on vanha kalkkikivikaivos. Niin vanha, että sitä ei ole koneilla kaivettu, vaan käsipelillä. Vaan sen etsintä jäi nyt tuleviin päiviin. Mukava tietää, että Angelniemen maisemissa riittää vielä etsittävää.


Kuusimetsän siimeksen röykkiö liittyy todennäköisesti kaskipellon raivaukseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti